Suomenhevosen käyttäminen ravihevosena

Using the Finnish horse as a racing horseMaamme kansallishevonen, suomenhevonen, on oivallinen ravihevonen ja eräs suomenhevosen jalostussuunnista onkin keskittynyt nimenomaan luomaan hyviä ravihevosia. Suomenhevonen on erinomainen valinta myös valjakkoajossa. Sillä on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä oivallisen ravi- ja valjakkoajohevosen.

Nykyisin suomenhevosten yleisin käyttötarkoitus on ravikäyttö

Ennen vanhaan suomenhevonen oli tuttu näky erilaisissa metsä- ja maataloustöissä, joissa sen työpanos oli merkittävä. Nykyisin suurin osa suomenhevosista palvelee kuitenkin ravikäytössä. Yli 70 prosentin rodun edustajista arvioidaan toimivan nimenomaan ravihevosina. Tämän jälkeen toiseksi yleisin suomenhevosen käyttötarkoitus on hevosen käyttäminen ratsuna.

Kilpa-ajolla on pitkät perinteet

Suomenhevoset ovat osallistuneet virallisiin kilpa-ajoihin jo 1800-luvun alkupuolella. Isännät huvittelivat ennen virallisten ravikilpailujen aloittamista myös ajamalla kilpaa kotiin kirkolta, mitä voidaan pitää kilpa-ajojen alkuna ja aikakaudellensa tyypillisenä huvitteluna. Alussa ravit olivatkin suosittuja etupäässä maanviljelijöiden keskuudessa, kunnes vedonlyönti muutti niiden luonnetta.

1950-luvulla maamme raviurheilussa tapahtuikin selkeä käänne. Hevosten määrä alkoi tuolloin laskea maassamme selvästi eikä raviurheilukaan ollut enää niin suosittua kuin aikaisemmin. Raviurheilu kaipasi uudistumista ja vuonna 1959 sallittiinkin muidenkin kuin suomenhevosten osallistuminen kotimaisiin raveihin. Tästä seurasi se, että maahan alettiin tuoda nopeita lämminverisiä ravihevosia. Totovedonlyönnin aloittaminen nosti raviurheilun suosiota ja loi siihen aikaisempaa ammattimaisemman vaikutelman. Kilpailuja alettiin järjestää aikaisempaa enemmän, minkä ansiosta suomenhevonen sai uuden tilaisuutensa ja onnistui vakiinnuttamaan ansaitsemansa aseman tärkeänä kotimaisena ravihevosena.

Nykyajan ravit ovat kehittyneet melkoisesti niistä ajoista, jolloin kilpa-ajot olivat lähinnä maalaismiesten huvittelua ja hauskanpitoa. Nykyisin ravit sekä ravihevosten kasvattaminen ja jalostaminen ovat ammattimaista toimintaa.

Valjakkoajo on toinen suomenhevosen bravuurilaji ravien lisäksi

Ravien lisäksi suomenhevoset ovat menestyneet erinomaisesti myöskin valjakkoajossa. Suomenhevosella on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erinomaisen valjakkoajoon käytettävän hevosrodun. Ensinnäkin suomenhevonen on hyvätapainen rotu, jolla on erittäin hyvä keskittymiskyky. Tämän lisäksi tyypillinen suomenhevonen on työteliäs, kylmähermoinen sekä tottelevainen. Juuri nämä ominaisuudet ovat tehneet suomenhevosesta maamme käytetyimmän valjakkohevosrodun. Erityisen suosittu se on kilpailtaessa kansallisella tai alueellisella tasolla. Eräs maamme menestyneimmistä suomenhevosista valjakkoajon saralla on saavuttanut hopeasijan Ranskassa pidetyissä yksivaljakkoajon maailmanmestaruuskilpailuissa. Hopeamitali on vuodelta 2002.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *