Suomenhevonen – yksi maamme suosituimmista ravureista

Finnish horseAinoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu on suomenhevonen, jolla on maassamme hyvin pitkä historia. Ensimmäiset viralliset asiakirjamerkinnät suomenhevosista ovat peräisin 1300-luvulta, mutta hautalöytöjen perusteella näitä hevosia on arveltu olleen Suomessa jo keskirautakaudella, 375-800 jaa. Suomenhevosta on kautta historian käytetty monipuolisesti niin työhevosena, ravurinta kuin ratsunakin.

Suomenhevosen rotumääritelmä

Suomenhevonen on keskikokoinen, tukevarakenteinen hevosrotu, jossa yhdistyvät voima, ketteryys ja kestävyys. Vaikka rotu lukeutuukin kylmäverisiin hevosiin, se on kylmäveriseksi roduksi hyvin nopea. Juuri tästä syystä se soveltuu erinomaisesti raviurheiluun.

Suomenhevosta pidetään usein luonteeltaan helposti käsiteltävänä, tottelevaisena ja yhteistyöhaluisena. Rotu on usein terveydeltään hyvä ja pitkäikäinen.

Rotumääritelmän rakennevaatimusten mukaisesti suomenhevosella tulisi olla mm:

  • profiililtaan suora pää (ei pitkä tai kupera)
  • lyhyet, sopivan etäällä toisistaan olevat korvat
  • pitkä, pyöreä ja sopusuhtainen runko
  • oikean muotoinen kaula – ei ns. ”joutsenkaulaa”

Useimmat suomenhevosista ovat väriltään rautiaita, eli niiden karva ja jouhet ovat ruskeita. Suomenhevosen keskikorkeus on 155 cm. Ponikokoisia suomenhevosia, joiden säkäkorkeus on alle 148 cm, kutsutaan suomenpienhevosiksi ja näitä myös jalostetaan omana, erillisenä alatyyppinään.

Suomenhevosen jalostussuunnat

Suomessa hevosten rekisteröinnistä ja kantakirjauksesta vastaa Suomen Hippos Ry. Tämän järjestön kantakirjassa suomenhevoselle on määritetty neljä eri jalostussuuntaa hevosen käyttötarkoituksen perusteella. Nämä jalostussuunnat myös pitävät sisällään erinäisiä rakenteellisia erityisominaisuuksia, joita hevoselta vaaditaan rodun yleispiirteiden lisäksi, jotta hevosta voidaan käyttää jalostukseen. Näitä ovat työhevossuunta, juoksijasuunta, ratsuhevossuunta ja pienhevossuunta.

Työhevossuunta on suomenhevosen jalostustyypeistä vanhin, mutta nykyään myös harvinaisin. Suomenhevonen on rotuna erittäin voimakas pienestä koostaan huolimatta. Rakenteellisesti se eroaa ravuri- ja ratsutyypeistä ollen raskasrakenteisempi ja rungoltaan pidempi. Jalostukseen tarjottavalta työhevossuunnan yksilöltä vaaditaan hyvää rakennetta, luonnetta ja liikkeitä. Lisäksi hevosen on läpäistävä kävelykoe ja veto- tai ajettavuuskoe.

Juoksijasuunnalla tarkoitetaan suomenhevosen ravurisuuntaa, joka erotettin omaksi jalostussuunnakseen vuonna 1965. Yleisiä rakennevirheitä, jotka voivat haitata hevosen ravurinuraa ovat etupainoisuus ja käyrät takajalat. Kuten muillakin raskailla hevosroduilla, myös suomenhevosella on taipumusta etujalkojen kavioruston luutumaan, joka vahvistuu hevosen iän myötä.

Suomenhevonen ei sovellu varsinaisesti kansainväliseen korkeatasoiseen ratsastusurheiluun, mutta se sopii luotettavan ja nöyrän luonteensa sekä kokonsa ansiosta erinomaisesti lasten ja aikuisten ratsuksi. Jalostukseen tarjottavalta ratsusuunnan suomenhevoselta edellytetään hyvää ryhtiä, pitkää kaulaa, pientä päätä ja selväpiirteistä säkää. Kantakirjattavan hevosen tulee olla sijoittanut helppo A-tasoisessa kouluratsastus- tai valjakkokilpailuissa tai vaihtoehtoisesti läpäiseen helppo B-tasoisen kouluratsastuskokeen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *